Norjan kesäleirin 2021 tilannetietoa

Näyttää, että on mahdollista ja turvallista matkustaa Norjaan kesän sukellusleirille. Seuraamme tarkasti Suomen ja Norjan viranomaisten ohjeistusta matkustamiseen liittyen.

Bodö on jäänyt ensisijaisena kohteena pois, koska Ruotsin kauttakulku ei onnistune. Tämän vuoksi pyrimme suuntaamaan Harstadin alueelle.  Harstadiin pääsee Käsivarren kautta käymättä Ruotsissa.

Mahdollisesta leiristä on lähtetetty jäsenjakelulla lisätietoa sekä pyyntö kertoa halusta osallistua leirille. Leirillä majoittuminen tapahtuu pienissä (max 4h) mökeissä, matkailuajoneuvoissa tai teltoissa. Kaikki toiminta tehdään viranomaisohjeistusten mukaisesti.

Messin takatilan lukko on vaihdettu

Messin takatilan lukko on vaihdettu

”Avaimenhaltijan” toimi on lakkautettu. Takatilaan voi 5.5.2021 alkaen lunastaa henkilökohtaisen avaimen perustellulla syyllä. Avaimen lisäksi on oltava kompressoritilan kulkulätkä lunastettuna, jotta takatilaan on mahdollista päästä.

Asiasta on lähetetty tiedote seuran jäsenistön sähköpostijakelulla. Tiedusteluja voi suunnata myös johtokunnan jäsenille.

 

Kevätkokous 2021

Kokouskutsu

Oulun Vesimiehet ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 28.4.2021 klo 17:00 alkaen.

Kokous pidetään etäkokouksena käyttäen Microsoft Teams -alustaa. Kokoukseen voi liittyä joko web-selaimella (tietokoneelta, tabletilta tai puhelimesta) tai asentamalla Teams -sovelluksen johonkin näistä laitteista. Liittyminen tapahtuu jäsenille toimitetulla linkillä. Mikäli et ole saanut linkkiä, sitä voi pyytää ovm.tiedotus -sähköpostiosoitteesta tai puhelimitse johtokunnan jäseniltä.

Kokouksessa käsiteltävät asiat:

  • Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
  • Valitaan kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja ääntenlaskijat
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • Todetaan äänioikeutettujen jäsenten läsnäolo
  • Vahvistetaan toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään niiden ja toiminnantarkastajien kertomuksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille
  • Käsitellään johtokunnan ja jäsenten määräaikaan mennessä esittämät muut asiat

Yleiskokoukseen voi liittyä erikseen jatusta linkistä. Linkin voi saada vain, mikäli seuran jäsenyys on voimassa. Kokoukseen liittyminen avataan hetki ennen kokouksen alkua.

Laitesukelluksen peruskurssi keväällä 2021

CoVid-19 on heitellyt kapuloita rattaisiin, mutta kevään 2021 peruskurssi pyritään kuitenkin pitämään. Kurssin aloitus on siirtynyt Sunnuntaille 16.5.2021. Kurssin uudesta (oletetusta) aikataulusta on tiedotettu kurssille ilmoittautuneita sekä kurssista viime päivinä kyselleitä.
Kurssin aikataulua sekä vedessä tehtäviä harjoituksia säädetään noudattaen CoVid-19 virukselta suojautumiseen annettuja ohjeita. Sekä viranomaisohjeiden että sukelluskoulutusohjeiden osalta. Otamme CoVid-19 infektion erityisen vakavasti, koska se vaikuttaa hengityselimistöön sekä sydän- ja verenkiertoelimistöön, joihin kohdistuvat infektiot ovat erityisen ongelmallisia sukeltajan kannalta. Aiheesta on sukelluslääketieteeseen erikoistuneen lääkäri Anne Räisänen-Sokolowskin artikkeli luettavissa sukeltajaliiton sivuilla.

Pidämme lähtökohtana, että kurssi pystytään järjestämään turvallisesti kevään ja alkukesän 2021 aikana. Kurssista tiedotetaan ensisijaisesti kurssille jo ilmoittautuneita.

Jäsenoikeuksien tarkistaminen 2021

Jäsenille tarkoitettujen sähköpostilistojen, facebook ryhmien ja muiden tiedotuskanavien osallistujia tarkistetaan lähipäivinä. Poistuneet jäsenet (jäsenmaksu maksamatta) poistetaan ja jäsenille suunnattu viestintä ei tämän jälkeen enää tavoita näitä henkilöitä. Facebookissa on ryhmä ”Oulun Vesimiehet ry:n ystävät”, johon hyväksytään myös entiset jäsenet, joilla ei enää ole voimassaolevaa jäsenyyttä. Tässä ryhmässä ei kuitenkaan tiedoteta samoja asioita kuin jäsenryhmässä. Myös Messin kulkuoikeudet lakkautetaan henkilöiltä, joiden jäsenyys ei ole enää voimassa vuonna 2021.

Peruskurssi käyttää allasvuoroja

Mikäli CoVid-19 tilanne sallii ja Raatin uimahalli on auki, OVM:n laitesukelluksen peruskurssi K2021 käyttää seuran uimahallivuoroja seuraavina ajankohtina:

Su 18.4.
Su 25.4.
Su 16.5.
Su 23.5.

Tänä aikana ratavarauksen ensisijainen käyttäjä on sukelluskurssi. Todennäköisesti sinne mahtuu muitakin tekemään esim. laiteharjoituksia, mutta kuntouinti näinä ajankohtina saattaa osittain estyä OVM:lle varatuilla radoilla. Uinnista on sovittava näinä kertoina paikan päällä peruskurssin kouluttajien kanssa.

 

JääNalle 2021 Hilikkulassa 19.-21.3.2021 peruttu

SARS-CoVid-19 kokoontumisrajoitusten vuoksi JääNalle-2021 on peruttu leirinä.

Perinteinen operaatio JääNalle on Hilikkulassa 19.-21.3.2021. Leiriä järjestelee Tomi W. Leirille ilmoittautumisesta ja muista asioista tiedotetaan Helmi-Maaliskuun aikana.

Leirillä ei ole ilmahuoltoa, koska oletettavasti lämpötila on alle +5 astetta, joka on Bauerin hengitysilmakompressorien suodattimien alin sallittu käyttölämpötila.

Jäsenmaksulaskut ovat postituksessa

Vuoden 2021 jäsenmaksulaskut on nyt tulostuksessa ja postituksessa. Postituksessa tuli hieman viivettä, joten eräpäivän suhteen ei olla aivan pilkuntarkkoja. Jäsenmaksussa on eräpäivä 5.2.2021, mutta postitusviiveen takia ketään ei poisteta jäsenrekisteristä maksamattoman jäsenmaksun vuoksi ainakaan ennen 14.2.2021.