Sofia Maria

Sofia Maria

Esittely

Sofia (Sophia) Maria on 27,5 metriä pitkä ja 6,2m leveä vuonna 1840 Jouressa Frieslannissa rakennettu hollantilainen koffi. Se upposi 19.7. 1859 myrskyssä Oulun edustalla. Miehistö yritti epätoivoisesti saada luotsia laivaan, mutta luotsia ei saatu, joten he yrittivät etsiä suojaa saaren rantamilta, mutta alus karahti karille Palosenkarilla ja upposi nopeasti. Alus oli upotessaan painolastissa tulossa Hullista Ouluun.

Aluksen hylky löytyi alunperin 1960-1970 -lukujen vaihteessa, kun kalastajien trooli tarttui hylkyyn kiinni ja sukeltajat paikallistivat hylyn heinäkuussa 1973. Museovirasto antoi hylyn tutkimisoikeuden Pohjois-Pohjanmaan museolle, joka yhteistyössä Oulun Meripelastusseuran sukellusjaoksen sukeltajien kanssa aloitti hylyn tutkimukset. Myöhemmin tutkimussukellukset suoritti vuonna 1976 perustettu Oulun Vesimiehet ry. Vuosina 1974-1976 hylylle tehtiin lähinnä tutustumissukelluksia, joihin liittyi joitain esinenostoja. Tutkimusleirejä, joista Oulun Vesimiehet ry:n nykyiset hylkyleirit saivat alkunsa, järjestettiin vuosina 1977-85. Hylky identifioitin arkistoista löytyneen Oulun raastuvanoikeudessa käsitellyn meriselityksen perusteella. Kenttätutkimusten aikana hylkyä kuvattiin, siitä tehtiin piirroksia ja esineitä nostettiin. Pohjois-Pohjanmaan museossa on Sophia Marian hylystä nostetuista esineistä koottu pysyvä näyttely, johon kuuluu myös hylyn pienoismalli.

Vuonna 2007 vuosittaisen hylkyleirin aikaan seuran sukeltaja huomasi pohjassa pienen kohouman, joka osoittautui kolmen kolikon pinoksi. Kolikoista otettiin kuvia, mutta ne jätettiin hyvän sukellustavan mukaisesti paikoilleen. Huonoksi onneksi kameran muistikortti meni rikki sukelluksen lopulla viimeistä kuvaa otettaessa ja kyseistä sukellusparia lukuunottamatta muut eivät päässeet kolikoita ihastelemaan. Seuraavana vuonna yritettiin uudelleen ja tällä kertaa kuvat saatiin pinnalle saakka. Kolikot saivat jäädä edelleen paikoilleen. Vuoden 2009 hylkyleirin lähestyessä otettiin yhteyttä Pohjois-Pohjanmaan museoon ja kysyttiin haluaisiko museo kolikot nostettavaksi turvaan museon suojiin. Pienen harkinnan jälkeen nostolupa saatiin ja aloitettiin noston suunnittelu. Noston ehtona oli ettei hylkyyn kajota muutoin ja että löytöpaikka dokumentoidaan tarkasti. Nosto onnistui suunnitelmien mukaan, mittaukset saatiin tehtyä ja löytöpaikka sekä nosto-operaatio dokumentoitiin valokuvaamalla sekä videoimalla. ”Aarrejahti” pääsi lehtien sivuille – Kalevaan jopa useampaan kertaan. Pari uutista kirjoitettiin tänne seuran www-sivuilekin (1 , 2 ).

Sofia Maria on museohylky, joten siellä sukeltamiseen tarvitaan lupa.

Sofia Maria pienoismalli
Pienoismalli Pohjois-Pohjanmaan museossa

Sijainti

Museohylyn tarkkaa sijaintia ei julkaista täällä asiattoman hylylläkäynnin välttämiseksi.

Linkkejä

Pohjois-Pohjanmaan museo
Wikipedia

Lähteitä